Syyskuussa ilmestyneen Uimahallilta Ostostielle -levymme kunniaksi julkaisemme sarjan, jossa levyn kappaleet esitellään yksitellen järjestyksessä. Seitsemäntenä on vuorossa Kapitalismi. Uusi osa ilmestyy suunnilleen parin viikon välein.

Unessa olin jossain syrjäseudulla pienessä mökissä viehättävän naisen kanssa. Suutelimme kiihkeästi. Kovasti olisimme halunneet jatkaa kanssakäymistämme intiimimmin, mutta nurkassa jököttänyt lyhyenläntä äijä häiritsi keskittymistämme. Vaihdoimme huonetta, mutta hän seurasi perässä.

Lopulta tiuskaisin äijältä, kuka hän oikein oli. “Minä”, hän vastasi hekotellen ja hieroen käsiään, “olen Kapitalismi.”

Unessa tämä vastaus selitti aivan kaiken. Mistään ei tulisi mitään. Koskaan.

Sanoin neidolle lähteväni kotiin, mutta ulkona taivaalle kertyi massiivisia, sysimustia pilviä. En halunnut tietää, mitä ne oksentaisivat sisuksistaan. Kurkimme ulos ikkunasta peloissamme. Ja Kapitalismi hekotteli nurkassa pahaenteisesti, hieroen käsiään.

Tässä kohtaa heräsin. En saanut enää nukuttua, joten paremman tekemisen puutteessa rupesin kirjoittamaan unta muistiin.

Jossain vaiheessa kirjoittamista päähäni pälkähti kokeilla tarinan muokkaamista laulun sanoitukseksi. Karsin ja karsin tekstiä, kunnes se oli riisutussa säkeistö-kertosäe-säkeistö-kertosäe -muodossa. Ihastelin surrealistista kolmiodraamatekstiäni kovin. Aamun sarastaessa sain viimein nukahdettua uudestaan.

Päivänvalossakin teksti tuntui toimivan. En sen kummemmin miettinyt, mitä se tarkoitti — väliäkö sillä, unihan se vain oli. Mielessä kyllä käväisi häivähdyksenomainen ajatus, että “Kapitalismiksi” nimetty biisi saattaa melko vahvasti sävyttää tekstin sisältöä. Mutta sekin tuntui lähinnä hassulta kuulijan hämäämiseltä. Hihi.

Äänittelimme jo kolmoslevyn pohjia ja lisäsin Kapitalismin biisilistalle. Studiossa tapailin sähköpianolla melodian a-osaan. Kertosäe ja c-osa syntyivät kitaralla. C-osaan hain mahdollisimman huonosti toisiinsa sopivia sointuja ainoana yhdistävänä tekijänä vapaana soivat yläkielet. Kirjoitin soinnut varoiksi ylös, sillä olin varma etten muistaisi niitä enää myöhemmin.

Jura oli jokseenkin ihmeissään soittaessaan Kapitalismin rumpupohjia. Hän ei ollut koskaan kuullut koko biisiä, eikä tukiraidoista ollut juuri apua. Jura kuuli nimittäin korvissaan laulun sijaan pelkkiä tiedotuksia: “Kaksi tahtia b-osaan”, “C-osa loppuu yy-kaa-koo-nyt”, ja niin edelleen… Yhtenäisenä biisinä Jura kuuli Kapitalismin vasta saatuaan levyn raakamiksauksen.

Pähkäiltyäni asiaa aikani päätin, etten olisi oikea henkilö laulamaan Kapitalismia. Arvelin, että kappale lipsahtaisi sympaattisesta surrealismista häiriintyneeksi agit-propiksi, jos olisin itse tulkinnut tekstin. Joten kysäisin levy-yhtiökonsernimme toiselta perustajaosapuolelta, Sannimari Tuomolalta, josko hän lähtisi laulamaan kappaleeseen. Sanni lähti.

Sanni ei ollut varauksettoman ihastunut biisin pop-logiikkaa uhmaavaan melodiaan. Oppimista ei varsinaisesti helpottanut se, etten osannut itse laulaa biisiä. Onneksi sain sentään tapailtua sävelkulkua bassolla.

Alun perin Kapitalismin c-osassakin oli laulua — tai paremminkin huutoa — mutta se karsiutui äänitettäessä. Totesin pelkkien kitaroiden riittävän ihan hyvin.

Mutta jotain c-osasta tuntui edelleen puuttuvan. Se kuulosti vieläkin liian… järjelliseltä. “Tähän kaivattaisiin kyllä Sonic Youth -kitarasooloa…” tuumiskelin. Äkkiä välähti: Turun kitarasankariylpeys Olli Nurminenhan on melkoinen Sonic Youth -diggari ja sattumoisin hän on samassa talossa töissä kanssani.

Ujostelin kovasti Ollin kysymistä biisiin soittamaan. Arvelin, ettei mies toisaalta haluaisi sotkeutua himmeän nörttibändin tekemisiin ja toisaalta ei kehtaisi kieltäytyäkään. Rakentelin melko monimutkaisia eisekuitenkaanmutehkäsekumminkinmutentäjos-päätelmäketjuja päässäni.

Lopulta sain (sähköpostitse) esitettyä kysymykseni Ollille. “Joo. Koska mennään?” hän vastasi (sähköpostitse, samasta kerroksesta, noin kymmenen metrin päästä).

Siihen mennessä, kun Olli tuli äänittämään sooloaan, olin luonnollisesti jo hävittänyt sen lapun, jolle olin kirjoittanut c-osan soinnutuksen. Olli ei mokomasta pikkuasiasta hätkähtänyt, vaan soitteli pohjien päälle korvakuulolta. (Myös Manne joutui hakemaan sointujen pohjaäänet korvakuulolla bassokuviotaan varten.)

Olli kehitteli soittaessaan idean kahdesta toisilleen vastailevasta kitarasta. Lähestymistapa toimikin paremmin kuin pelkkä päämäärätön sooloilu. C-osa sai kaipaamansa silauksen. Lopuksi Olli vielä kirskutti kitaraansa aitoon Sonic Youth -henkeen. Miksatessa panimme tämän raidan hiipimään kuuluviin pikkuhiljaa, kunnes se on osan lopussa aivan pinnassa. Ne meteliäänet ovat tosiaan kaikki kitarasta peräisin.

Tuottajamme Pepe ihastui Kapitalismiin kovasti. Hän osaa suomea vain auttavasti, joten sanoituksella oli melko vähän vaikutusta tykästymiseen. (Selitin kyllä jotain sekavaa tekstin ideasta… mikä oli aika haastavaa, kun en itsekään tiedä, mikä Suuri Ajatus sanoituksessa oikein on.)

Kapitalismi on se biisi levyllä, jonka miksausnäkemyksestä Pepe ei antanut tuumaakaan periksi. Meistä laulu oli liian pinnassa, mutta Pepen mielestä se kuului biisin tunnelmaan. Selvä se sitten. Pakko oli taipua, kun tuottaja pani kovan kovaa vastaan. Kukaan ei sentään uhannut itsarilla.

Itseäni biisi hämmentää edelleen. En osaa sanoa, onko se totaalinen floppi vai nerouden multihuipennus. Onko se niitä kappaleita, joita olisi vielä pitänyt hiukan miettiä? Vai syntyykö Kapitalismin tenho nimenomaan tekoprosessin totaalisesta satunnaisuudesta?

Huuliharpun soitti muuten äänittäjämme Veli-Matti Saloniemi. Hän ei osaa kyseistä instrumenttia varsinaisesti soittaa, mutta sai sentään siitä irti vähemmän epätoivoisia ääniä kuin minä.

Biisiin soitettiin huuliharppu, koska semmoinen sattui lojumaan studiossa.